lauantai, 17. maaliskuuta 2012

Just close your eyes, the sun is going down, you'll be alright, no one can hurt you now


Lauantai, jolloin sain luettua saksan kirjaa, koristeltua paidan ja käytyä leffassa. Toki tämän päivän olisi pitänyt riittää saksan aineen kirjoittamiselle, historian lukemiselle, enkun monistekasan tarkistamiselle ja tuhannelle muulle asialle. Tuntuu, että olen ylibuukannut itseni. Koeviikon lähestyessä tämä ei voi kuin vain pahentua.

Tänään käytiin katsomassa The Artist. Ei ollut ihan tuiki tavallinen elokuva. Mykkäelokuvasta oli saatu nykyaikainen, mutta kuitenkin hyvän maun rajoissa.. Kun ei tarvinnut keskittyä puheeseen, tuli kiinnitettyä huomiota eleisiin ja ilmeisiin. Huonona puolena mainittakoon, että keskittyminen oli hankalaa vuorosanojen puutteen takia. Oli kyllä viihdyttävä ja erilainen.

Lähiaikoina on taas tullut intoa ompeluun. Tänään sain kovan työn tuloksena itselleni topin pitsillä höystettynä. Tiedossa on vielä upea kesämekko toivoen, että ompeluinto pysyy. 

Tahmeaa tekstiä ja ajatuksenjuoksu laahustaa. Tuhat ajatusta mielessä ja liikaa tehtävää, tuloksena huonoa tekstiä ja kauniin surullista tunnelmamusiikkia.

Taylor Swift ft. Civil Wars - Safe & Sound

sunnuntai, 11. maaliskuuta 2012

Warning signs that no one showed me, lost control, but please don't hold me back


Eilen juhlittiin Even synttäreitä. Iso tyttö jo, kuusi(toista) vuotta tuli täyteen. Olin leiponut Evelle kakun nimeltä Teuvo-taikaponi. Eve kun saattuu olemaan niin kovin innostunut taikaponeista... Vaikka viima vähän puskikin ja kädet olivat jäätyä ulkona, uskaltauduimme arktisen ilman armoille valokuvaamaan. Löysin ihanan uuden kuvauspaikan ihan nurkan takaa, miksi siis mennä merta edemmäs kalaan?

Vaikka tämä ei liity mitenkään mihinkään, on vain pakko todeta tähän väliin, etten tiedä perjantai iltana mitään parempaa kuin ohi kiitävän tanssitunnin. Tuijotin kelloa ja pohdin, miksi emme voisi tanssia vielä tuntia pidempään.

Tänään treffasin Annan kaupungissa. Sorkittiin muutaman kaupan paitamalleja ja todettin, että kaikki on väärän mallisia. Tuumasta toimeen! Koska kauppa ei kykene tarjoamaan minulle sitä täydellistä yksilöä, teen sen itse. Samalla voisin värkätä itselleni kesämekon sekä keväisen topin. Taidanpa ensi viikolla marssia kangaskauppaan tutkimaan valikoimaa ja hankkiimaan kaavoja. Kauppaan jäi  kuitenkin jotain, jota en omin kätösin saa tehtyä.

Haahuilimme tihkusateessa hetken, mutta löysimme tiemme kuitenkin Helsingin sydämessä (tai ainakin keuhkoissa) sijaitsevaan Brooklyn Cafehen. Oli muuten aivan uskomaton paikka. Kaikki ne kuvat seinällä, se tunnelma ja kahvilan pitäjien pirteys sai minut kuvittelemaan elämää keskellä kiireistä suurkaupunkia. Kahvi oli taivaallista ja juttua olisi riittänyt pitempäänkin. Oli kuitenkin aika päästää muitakin asiakkaita istumaan. Illalla tutustuttiin vähän lisää suurkaupungin tunnelmaan leffan muodossa. Friends with benefits oli tarpeeksi hömppää lauantai-iltaan.

Suosittelen painamaan satunnaisia youtube linkkejä. Voit löytää itsesi nauramasta tai itkemästä videoiden ihanuudelle tai kauheudelle.Tai vain jollekin siinä välimaastossa.

tiistai, 6. maaliskuuta 2012

If I’m louder, would you see me? Would you lay down In my arms and rescue me?


Hups onpas se kello taas jo paljon. No on sitä tänään saatu jotain aikaseksikin. Kaikki kouluhommat ja vähän ylimääräistäkin tehty. Auringon säteet houkuttelivat lenkille, mutta kengät ei ole niin pitävät, että niillä pystyisi juosta liukkaalla. Täytyi siis tyytyä kävelyyn ja tuloksena oli kauniit kuvat auringonlaskusta sekä ärtymyksen purkaminen lumihankeen. Kapusin kallioille lumihangessa, joka melkein kannatteli painoani muttei kuitenkaan. Välillä sai jalkaansa nostaa viidenkymmenen senttimetrin lumihangesta... Kyllä sitä aikaan saa, jos vain haluaa. Lauantaina kerkesin siivota huonetta sekä vaatekkaappia, hoitaa läksyt ja vaan olla. Pitää vain osata irrottautua kaikesta koukuttavasta (mulla se on koneella ylenpalttinen videoiden katselu ja naamakirjan päivitys...). Sunnuntaina kävin leffassa kattomassa Piiat. Oli leffana hyvä, mutta olen ehdottomasti kirjan puolella. Kuuluu yksiin suosikkikirjoihini! Suosittelen myös amerikkalaisia pannukakkuja, jotka käyvät niin ilta- kuin aamupalaksi. ;)

Tälläinen lyhyt raapustelu ei ole mistään kotoisin, mutta ei mulla mitään elämää suurempaa ollut. No, voisiko edes ollakkaan? Joskus hamassa tulevaisuudessa tiedossa kevätvideo, joka on saanut jo alkunsa. Todellista kevättä odotellessa... Hyvää yötä, nukkukaa hyvin!

torstai, 1. maaliskuuta 2012

If it's a broken arm then brace it, If it's a broken heart then face it


On taas aika pitkä tovi vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoittelin. Toisaalta suustani tai sormistani ei tule tähän aikaan vuodesta mitään kovin henkevää. Viime viikolla lomailin. Voisi toki olettaa, että otin paljon kivoja kuvia ja näin kavereita. Ehei istuin sisällä, katsoin liikaa tv-ruutua sekä koneen näyttöä kameran hengaillessa pöydän nurkassa. Kaverit olivat kadonneet ties minne laskettelemaan tai auringon lämpöön. En valita silti. Ja tulipahan läksyt tehtyä!

Tänään huomasin jotain kummaa kirjoittaessani englannin ainetta, jonka tekeminen oli yllättävän hauskaa ja tuottoisaa. Sanon aina, kuinka harrastuksiini kuuluu kirjoittaminen. Päässäni vilisee joka päivä satoja aiheita, joista voisin kirjoittaa. Todellisuudessa nämä ideat jäävät käyttämättä, sillä ne eivät pääse paperille asti. Tai edes tietokoneen näytölle. Joku vika jossakin? Kuitenkin liian myöhään illalla saan päähäni kirjoittaa, mutta seuraavana aamuna koko juttu on tyhmä ja järjetön. Silti äidinkielen aineiden tai analyysien kirjoittaminen saa minut aina tietynlaiseen flow-tilaan. Harmittaa, että tuo tunne pääsee niin harvoin valloilleen.

ps. Kuunnelkaa tämä: Jason Mraz feat. James Morrison - Details in the fabric
pps. Join parasta pirtelöä ikinä, resepti tulossa!!!